Torstai 31.1.
Aamulla aikainen herätys ja samantien kaurapirtelöä naamariin. Mikään kiinteä aamupala ei oikein maita. Ja mikäpä olisi mukavampaa kuin ärsyttää naapureita aamukuudelta laittamalla blenderiin kipakasti kierroksia. Eivät ainakaan vielä ole tulleet valittamaan metelistä aamuvarhain. Tässä vaiheessa on pakko antaa kiitosta myös rakkaalle esimiehelleni, joka on pariin otteeseen ehtinyt soittaa "tuletko töihin" puheluita ennen kello 7.00 aamulla. Se on hieno tunne kun menet nukkumaan siinä aamu neljän aikaan (ankaran blogimodaamisen seurauksena) ja pomo soittaa klo 5:12 "tuletko töihin? No nyt heti!?" Noh nukkuminen on muutenkin yliarvostettua.
Sekavien mielentilojen sekä hämärän iltapäivän jälkeen koittaa treenikauden ensimmäiset Hapkido treenit. Vastaanotto salilla oli suorastaan huikea.
"Ai suakin näkee täällä?" "Oot tullu ilmeisesti takaisin?" "Missä sitä ollaan taas oltu laiskottelemassa?" "Läski!" (terveisin Janne).Poissaolostani kuittaillaan enemmän kuin vapaamuurareille salanauhoituksistaan, ja aivan aiheesta. Olen sen ansainnut. Alkuhölinöiden jälkeen päästään aloittamaan harjoitukset. Harjoittelu parinini Lassi on jo lämmittelemässä kovaa vauhtia. Peruspotkut viuhuvat sellaisella vauhdilla että heikkokuntoisempaa (minä) hirvittää jo valmiiksi. Pikavauhdilla hyppynaru esille ja lämpö päälle ettei harjoitteluaika mene hukkaan.
Sitten aloitellaan se varsinainen aktiviteetti nimeltään tekniikkaharjoittelu. Peruskurssin tekniikoiden pikainen kertaus (kuten joka treeneissä) ja sitten päästään heittelemään. Tein pikaisen arvion ensimmäisen heiton lentoradastani siinä ilmassa ollessani ja päädyin lopputulokseen, jossa pääni kolahtaa tatamiin ennen laskeutumista. Kyllä se arvio osui täysin oikeaan, sillä punainen matto viuhahti silmien edessä ja puolta sekunttia myöhemmin viiltävä kipu repi päälakeani. Kauden ensimmäinen alastulo ja kipakka päänsärky. Ahh tunnen olevani jälleen elossa! Seuraavat parikymmentä alastuloa menivätkin jo paljon paremmin eikä edes päänsärky enään vaivannut.
Oman vyöarvon tekniikoita tehdessäni totesin että olo on kuin mopoautolla moottoritiellä. Muut menee nopeasti ja hommat sujuu mallikkaasti. Itselläni olotila muistutti lähinnä neljänkymmenen kilometrin tuntinopeutta sadankahdenkympin rajoituksilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kohta sattuu ja kovaa. Ja tämä ilmeni jälleen väärän alastulon merkeissä. Volttikaatuminen jäi puolitiehen ja otin tatamin vastaan otsallani. (muistutus itselleni: volttikaatumista on syytä treenata enemmän).
Vasta treenien loppumetreillä tuntui että tekniikat alkoivat jälleen luonnistua. Syvälle lihasmuistin syövereihin hautautuneet liikeradat alkoivat hiljalleen palautua mieleen. Muutama sattumalta onnistunutta heittoa ja pieni toivonkipinä pääsi syttymään sisimmässäni. Tähän tavoitteeseen pääsy on ehkä sittenkin mahdollista. Väliseinän toisella puolella kuuluu huutoa ja taputuksia, treenit ovat päättyneet.
Lopuksi vielä yhteenveto treeneistä: Alkulämmittely: • Hyppynaru • Peruspotkut • Peruskurssin tekniikat
Tekniikat: • Oman vyöarvon tekniikat • Muutaman vaikean tekniikan hiomista (kuten olkapyörä)
Näihin tunnelmiin päättyi harjoittelukauden ensimmäiset hapkido treenit. -Teemu Suutari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti